27. lokakuuta 2016

Menetetty tapaus vai tärkeä toimija?

Osis-hanke kehittää vertaistoimintaa päihdemaailmassa eläville ihmisille. Tämä tarkoittaa sitä, että Osiksen toiminnassa mukana olevat vertaiset ovat itse päihdemaailmassa eläneitä tai eläviä ihmisiä. Aivan, päihdemaailmassa vielä eläviä eli päihteitä aktiivisesti käyttäviä ihmisiä. Tämä saattaa hämmentää ihmisiä ja mieleen nousee kysymyksiä tai ajatuksia ”miten huumeidenkäyttäjä voi muka auttaa toista huumeidenkäyttäjää?”, ”taidatte auttaa niitä ihmisiä toiminnallanne pysymään päihdemaailmassa” tai ”mitä järkeä on, jos sokea taluttaa sokeaa?”.

Meidän Osiksen työntekijöiden mielestä se, että käyttää aktiivisesti päihteitä, ei tarkoita, että ihminen olisi täysin toimintakyvytön, eikä pystyisi tekemään mitään muuta. Vertaistoimintaa itsessään on tehty jo pitkään päihdetyössä, siinä mielessä pyörä oli jo keksitty. Osiksessa aloitettiin kuitenkin katsomaan ja pohtimaan vertaistoiminnan kehittämistä hieman eri näkökulmasta. Kaikki alkoi siitä, kun vuosia sitten päihdetyössä huomattiin, että pääkaupunkiseudulla on tarjolla paljon eri sosiaali- ja terveyspalveluita päihteitä käyttäville ihmisille, mutta osa ei syystä tai toisesta hakeudu niihin. Syynä voi olla viranomaispelko, huonokuntoisuus tai vain tietämättömyys siitä, mitä palveluita on tarjolla.

Kun päihteiden käyttäjät eivät löydä tai käytä heille tarkoitettuja palveluita, se vaikuttaa myös tavalliseen kaduntallaajaan. Jos huumeita käytetään käytetyillä neuloilla ja ruiskuilla, taudit leviävät (ja niitä hoidetaan verovaroin). Jos päihteitä käyttävä ihminen on asunnoton, eikä saa mistään taloudellista apua ja tukea tilanteeseensa, hän todennäköisesti rahoittaa päivittäisen elämänsä rikollisuudella. Kun päihteitä käyttävän ihmisen mieli särkyy, eikä hän pääse tai löydä psykiatrisen avun piiriin, hän todennäköisesti jatkaa katujen tallaamista luoden pelkoa ja epävarmuutta kanssakulkijoissa. Tämä on se syy, miksi kaikille meille on parasta, että päihteitä käyttäville ihmisille tarjotaan palveluita, he löytävät niihin ja saavat niistä itselleen apua.
Lähtökohta siis oli, että palveluita oli tarjolla, mutta päihteitä käyttävät ihmiset eivät käyttäneet niitä. Tämä pohditutti päihdetyön ammattilaisia ja ajoi muutamat asiaa ihmettelevät yhteen miettimään, millä tavalla päihdemaailmassa eläviä ja aktiivisesti päihteitä käyttäviä ihmisiä voitaisiin tavoittaa näihin palveluihin. Mietittiin, miten näihin ihmisiin on ylipäänsä mahdollista saada edes yhteys, jos he kärsivät viranomaispelosta. Tämän seurauksena syntyi ajatus päihteitä edelleen käyttävien vertaisten hyödyntämisestä näiden ihmisten tavoittamisessa. Jokaisella päihteitä käyttävällä ihmisellä on laaja kaveri- ja tuttavapiiri, johon varmasti kuuluu näitä ihmisiä, jotka eivät palveluita käytä. Puskaradio siis laulamaan ja tieto palveluista kulkemaan!

Tämä ajatus osoittautui yllättävän toimivaksi. Työntekijät saivat nopeammin asiakkaiden luottamuksen, kun vertainen on ”takaamassa” työntekijän luotettavuutta. Pienin askelin päästiin lopulta tilanteeseen, jossa päihteitä käyttävät ihmiset alkoivat ymmärtää vertaisten roolin. Vertaistoimijan rooli on jotain ammattilaisen ja asiakkaan väliltä: se on kuin silta, joka toimii tulkkina kumpaankin suuntaan.

Vertaistoimija ymmärtää päihdemaailmassa elävien ihmisten arkea ja kokemuksia, mutta samalla hän työskennellessään ammattilaisten kanssa ymmärtää myös ammattilaisten näkemyksiä ja toimintatapoja. Syntyy win- win- tilanne: asiakas saa vertaiselta vertaistukea ja ammattilaiselta välitöntä apua tilanteeseensa ja tietoa palveluista. Vertaisten avulla ammattilaiset löytävät päihdemaailmassa eläviä ihmisiä, jotka eivät käytä palveluita ja saavat heihin nopeammin luotua luottamussuhteen. Vertaiset taas saavat kokemuksen auttamisen tärkeydestä, hyödyksi olemisesta ja tekemistä päiviin päihteidenkäytön sijaan.
Vuosien varrella Osiksessa olemme pohtineet paljon kokemusta hyödyksi olemisesta. Se, että sinä olet jollekin hyödyllinen tai tärkeä, antaa valtavan merkityksen ihmisen identiteetille sekä kokemukselle itsestään ja ihmisarvostaan. Huumeiden käyttäjät mielletään usein yhteiskunnan pohjasakaksi. Vertaisena toimiessaan voikin yhtäkkiä olla huumeiden käyttäjän sijaan hyödyllinen toimija ja suuri apu jollekin. Tämä ilmiö on itseään ruokkiva lumipalloefekti.

Osiksessa olemme näköalapaikalla seuraamassa, minkälaisen muutoksen ihmisessä voi saada aikaan, kun yhteiskunnan pohjasakasta voi nousta tärkeäksi toimijaksi, vertaistoimijaksi. Päihteiden käyttö voi kuin huomaamatta vähentyä tai jäädä kokonaan pois, elämänhallinta voi parantua ja omat asiat voivat lähteä hoitumaan pikkuhiljaa. Ja tämän lumipallon saa liikkeelle tunne, että minusta on johonkin muuhunkin, kuin vain huumeiden vetämiseen. Minusta on jollekin oikeasti hyötyä.
Koska mikään ei ole niin kamalaa, kuin tuntea olevansa tarpeeton.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Asialliset kommentit julkaistaan. Tervetuloa keskustelemaan!