10. marraskuuta 2016

Mikset sä vaan lopeta..?

Huumeita käyttävä ihminen on sairastunut sairauteen nimeltä päihderiippuvuus. Jos sitä ei itse ole kokenut omakohtaisesti, läheisen kautta tai perehtynyt asiaan, voi päihteiden käyttö tuntua pelkästään ihmisen omalta valinnalta, jonka hän voi lopettaa koska tahansa. Osittain tässä on totuudenkin siemen, sillä ihminen ei voi lopettaa päihteiden käyttöään, mikäli hän ei itse sitä todella halua. Valitettavasti pelkkä halu ei riitä. Tarvitaan keinoja, menetelmiä ja tukea. Tämä ei aina ole asiasta tietämättömälle selkeää.

Jotta huumemaailmassa elävä ja huumeita käyttävä ihminen voi raitistua, hänen tulee muuttaa koko elämänsä. Päihteiden käyttö ei ole pelkästään opittu tapa tai valinta, vaan kyseessä on riippuvuus. Jokainen, joka on joskus yrittänyt lopettaa esimerkiksi tupakanpolton, tietää, että riippuvuus on katala kaveri ja vaikea kukistaa. Vieroitusoireet ovat kuitenkin vain pieni osa huumeiden käytön lopettamisen vaikeutta.

Ihmisen, joka haluaa lopettaa huumeiden käytön, täytyy hylätä kaikki vanhat kaverinsa ja saada jostain uusi kaveripiiri (ja välillä hylättävien listalle saattaa sisältyä myös oma puoliso, lapsuudenperhe tai joku muu todella läheinen ihmissuhde). Konkreettisimmillaan tämä tarkoittaa, että asunto tai puhelinnumero pitää vaihtaa ja kaikki vanhat numerot tuhota.

Täytyy myös saada elämäntilanne niin vakaaksi, että uusi elämänmuutos onnistuisi. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi asunnon hankkimista, sillä kukaan ei voi raitistua asumalla kadulla. On myös muutettava koko elämäntyyli. On uskaltauduttava elämään tavallista arkea (joka voi päihdeperheessä kasvaneelle olla täysin vieras käsite). Kun päivät ovat olleet täynnä kaaosta, päihteiden ja rahan metsästämistä, on aloitettava päiväohjelman ja rutiinien rakentaminen täysin alusta. On löydettävä raittiutta tukevaa sisältöä päiviin ja merkityksellistä tekemistä, koska houkutus palata vanhoihin tapoihin ja porukoihin yksinäisyyden tunteessa ja seinien kaatuessa päälle on suuri.

Ja lopuksi, eikä kaikista vähäisimpänä: täytyy kohdata menneisyytensä. Tämä voi tarkoittaa huumemaailmassa elettyä elämää, tehtyjä tekoja ja rikottuja lupauksia. Ne, mistä kaikki tietävät huumeiden käyttäjät: varkaudet, valheet, väkivallan teot… Ne ovat kovia asioita kohdata selvin päin. Häpeän ja syyllisyyden tunteet voivat olla murskaavia. Päihteiden käyttäminen on itsessään myös pakotie asioista, joita ei halua kohdata.

Ennen päihteiden käyttöä ihmiselle on yleensä kasaantunut kuormaa jo lapsuudesta asti ja ainoa keino käsitellä tätä kuormaa ovat olleet päihteet. Kun siis päihteiden käyttö loppuu ja ihmisen pää kirkastuu, hyökkäävät menneisyyden demonit valtavalla raateluvoimalla ihmisen kimppuun. Tässä kohdassa ihminen tarvitsee paljon apua ja tukea. Hän tarvitsee neuvoja, vertaistukea ja toivoa paremmasta. Hän tarvitsee yhteisön, jossa on turvallista olla ja muuttaa elämänsä täysin. Hän tarvitsee varmuutta, uskoa ja mahdollisuuksia. Ennen kaikkea hän tarvitsee aikaa eheytymiseen. Jos on käyttänyt 20 vuotta päihteitä, kuntoutuminen ei tapahdu kuudessa viikossa, vaan kyse on pitkästä prosessista.

Entinen huumeiden käyttäjä tarvitsee myös uuden mahdollisuuden yhteiskunnalta ja kanssaeläjiltä. Muistan kerran metrossa katselleeni ihmistä, joka minun mielikuvissani oli entinen huumeiden käyttäjä ja vankilakundi. Mietin, mitähän noin karskin äijän elämän varrelle on mahtunut ja mitähän kaikkea hän on nähnyt ja tehnyt. Tarkastellessani miestä tarkemmin, huomasin hänen olevan selvästi jännittynyt ja hermostunut. Siinä hän istui, tiistai-iltapäivän lokakuisessa pimeydessä yrittäen sulautua kaikkien töistä palaavien kansalaisten joukkoon. Voin vain kuvitella, miten epämukavaa se mahtoi hänestä olla.

Päihdemaailmassa elävä ihminen voi uida kuin kala vedessä joutuessaan vankilaan tai ollessaan päihdepiireissä. Tavallisesta elämästä ja arjesta hän ei todennäköisesti tiedä yhtään mitään. Sen sijaan, että arvostelisimme ja syrjisimme näitä ihmisiä, jotka yrittävät päästä takaisin yhteiskuntaan, voisimme antaa heille mahdollisuuden. Palkata työkaveriksemme ihmisen, joka yrittää saada uutta mahdollisuutta päihteiden käytön lopettamisen jälkeen tai ottaa neutraalisti vastaan naapuriksemme entisen vangin, joka yrittää palata yhteiskuntaan.

Lopettaminen on useimman päihteitä käyttävän ihmisen haave. Yllättävää kyllä, useimmiten he haaveilevat tasaisesta arjesta, mukavasta perheestä ja tavallisesta arjesta. Päihteitä käyttävillä ihmisillä on kuitenkin pitkä tie kuljettavana, ennen kuin heidän haaveensa käyvät toteen. Todennäköisesti kukaan heidän läheisistään ei enää usko heidän voivan muuttaa elämäntapaansa, eivätkä he usko edes itse itseensä.

Ensi kerralla kun kohtaat päihteitä käyttävän ihmisen ja aiot kysyä häneltä ”Mikset sä vaan lopeta?”, pysähdy hetkeksi ja mieti, minkälaisissa kengissä tämä ihminen on taipaleensa kävellyt ja minkälaista taakkaa hän kantaa selässään. Lopettamisen sijaan kysy häneltä ”Mitä sulle kuuluu?”. Saatat yllättyä kysymyksen ja aidon kohtaamisen voimasta.

8 kommenttia:

  1. Hieno kirjoitus!<3 Olen itse nuori päihderiippuvainen nainen. Lopetin huumeiden käytön hiukan yli puoli vuotta sitten. Kohtaan yhä viikottain tilanteita missä huomaan olevani "narkkari" yhteiskunnan silmissä. Esim. Terveydenhuolto ja sosiaalitoimi. Nostan hattua ja annan henkisen tukeni jokaiselle saman asian kanssa panivan kanssa. Toivoisin että huumeista, niiden käyttäjisätä ja niiden käytön lopettamisesta puhuttaisiin niitä "kaunistellen", niin kuin sä tässä. Tuotas asia rohkeesti julki, että saatas yhteiskunta ymmärtämään kuinka isosta asiasta on kyse ja kuinka tuki on täällä puutteellista!! KIITOS!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa,

      Kiitos kommentistasi ja mukava kun tykkäsit kirjoituksesta. Me Osis-hankkeessa teemme työtä asenteiden muuttamiseksi sekä yhteiskunnassa että sosiaali-ja terveyspalveluissa. Toivomme, että päihteitä käyttävät ihmiset ja päihdekuntoutujat nähtäisiin ihmisinä (lue myös aikaisemmat tekstinne ihmisarvosta) ja saisivat asiallista kohtelua. Kaikkea hyvää valitsemallesi polulle ja syksyysi :)

      Poista
  2. Oletko sitä mieltä, että kaikkien alkoholia käyttävien pitää raitistua sataprosenttisesti? Miksi sitten huumausaineita ei voisi käyttää, kunhan ei aiheuta mahdottoman suuria ongelmia itselleen tai läheisilleen?

    Niin kauan kun lähestymistapana on nollatoleranssi, aiheutetaan todella monelle käyttäjälle enemmän haittaa kuin hyötyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei,

      kiitos kommentistasi. En selvästikään ole onnistunut ilmaisemaan tarkoitustani tarpeeksi hyvin kirjoituksessani. Blogissa kirjoitan oman työni näkökulmasta ihmisistä jotka kamppailevat päihderiippuvuuden kanssa. Kirjoituksessani olen yrittänyt tuoda esille yhteiskunnan suhtautumista siihen, kun ihminen pyrkii jättämään taakseen vanhan elämäntyylinsä ja päihteiden käytön.

      Poista
    2. Kiitos selvennyksestä! Itse olen ollut huolissani sekä yhteiskunnan että (joidenkin) päihdetyöntekijöiden, sanotaanko hieman yksisilmäisestä suhtautumisesta päihteidenkäyttöön sekä päihdeongelmiin.

      Ymmärrän toki sen, että kun monet näkevät pelkästään ongelmatapauksia, syntyy siitä helposti se kuva että päihteet ovat paha juttu, eikä niissä ole koskaan mitään hyvää. En kuitenkaan hyväksy sitä, että tällaisten johtopäätösten perusteella lähdetään toimimaan päihdekentällä ja rikkomaan entisestään jo valmiiksi rikkinäisiä ihmisiä syyllistäen ja ehdotonta päihteettömyyttä vaatien - joskus ongelma voisi tulla ratkaistuksi ihan vaan inhimillisellä lähestymisellä ja vaikkapa ongelmallisen päihteidenkäytön ohjaamisella vähemmän ongelmalliseksi.

      Tässä kohtaa toki vastaan tulee myös laki; se ongelma voi itsessään olla tiettyjen päihteiden juridisen stigmatisoinnin aiheuttama syrjäytyminen. Vaikkei tämä olekaan mitään sellaista, johon päihdetyöntekijä voisi vaikuttaa sinällään, kuulisin silti mieluusti nykyistä enemmän kieltolakikriittistä äänenkäyttöä päihdetyöntekijöiltä.

      Poista
    3. Olen samaa mieltä kanssasi, että käyttää ihminen mitä tahansa päihdettä tai on käyttämättä, hänellä on silti ihmisarvo ja hänet tulee kohdata kunnioittavasti. Stigmatisointi ja leimaaminen onkin varsin ongelmallinen juttu, jonka kanssa myös me Osiksen työntekijät pähkäilemme ja johon pyrimme vaikuttamaan (mm.tällä blogilla).

      Päihdetyön kenttä on laaja ja siellä on erilaisia painotuksia; toisessa päässä kuntouttava työ ja toisessa päässä haittoja vähentävä ja elämänlaatua parantava työ. Sitten on vielä kaikkea muuta näiden kahden välillä. Nämä palvelut myös ohjaavat asiakkaita toinen toisilleen ja tekevät yhteistyötä asiakkaan edun mukaisesti. Osis-hanke ja minä myös sitä kautta teemme tätä haittoja vähentävää ja elämänlaatua parantavaa päihdetyötä, jossa lähtökohtana ei ole päihteettömyys vaan ihmisten kunnioittava kohtaaminen ja tukeminen (tunnetuin versio haittoja vähentävästä työstä on varmasti puhtaiden neulojen ja ruiskujen jakaminen). On myös paljon muita päihdepalveluita, jotka eivät vaadi täysraittiutta. Eli kaikille pitäisi olla tarjolla jotain palvelua (eroja tietysti on paikkakunnittain). Toivottavasti löydät itsellesi tähän tilanteeseen parhaiten sopivan palvelun!

      Poista
  3. Mielestäni ei ole kovinkaan suuri ongelma jos käyttää päihteitä,ongelmaksi se muuttuu vasta silloin jos ei pysty olemaan käyttämättä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa,

      Ja kiitos kommentistasi ja mielipiteestäsi. Kirjoitin myös ylläolevaan kommenttiin vastaukseksi, että olen ilmaissut tekstissä selvästikin puutteellisesti, että kirjoitan nimenomaan päihteidenkäytöstä, joka on muodostunut ongelmaksi.

      Poista

Asialliset kommentit julkaistaan. Tervetuloa keskustelemaan!