8. joulukuuta 2016

Kuka kohtaisi minut?

Jokaisella ihmisellä on tarve tulla nähdyksi ja kuulluksi. Jokaisella ihmisellä on tarve tulla hyväksytyksi omana itsenään. Jokaisella ihmisellä on tarve tulla kohdatuksi. Se on sitä ihmisyyttä. Usein minusta tuntuu siltä, että yhteiskunnassamme nämä inhimilliset tarpeet sivuutetaan nätisti tai jopa mitätöidään täysin. Mitä vaikeammassa elämäntilanteessa ihminen on ja mitä suurempi hänen hätänsä on, sitä enemmän hän tarvitsee kohtaamista toisen ihmisen kanssa.
Yhteiskuntaamme rakennettu palvelujärjestelmä palvelee varsin hyvin vahvan elämänhallinnan ja toimintakyvyn omaavia ihmisiä. Kuinka käy niiden ihmisten, joiden elämänhallinta ja toimintakyky on jostakin syystä järkkynyt tai heikentynyt? Tunnistetaanko esimerkiksi päihde- ja mielenterveysongelmista kärsivien ihmisten tuen tarve riittävästi palvelujärjestelmässä?
Päihde- ja mielenterveysongelmista kärsivien ihmisten on usein vaikea liikkua palvelujärjestelmän sisällä. Tuntuu kuin suunnistaisi ilman kompassia palveluviidakossa. Ihmiset saattavat kokea järjestelmän hajanaiseksi, pirstaleiseksi, jäykkärakenteiseksi, hahmottumattomaksi ja monimutkaiseksi. Tämä johtaa siihen, että ihmiset ajelehtivat palvelusta toiseen saamatta kuitenkaan omien tavoitteidensa sekä tarpeidensa mukaista tukea ja apua. Palvelujärjestelmän sektoroituneisuus voi johtaa siihen, ettei tukea tarvitsevan ihmisen kokonaiselämäntilanne tule missään vaiheessa näkyväksi. Ihmisen elämäntilanteen tunnistaminen on kuitenkin välttämätöntä, jotta häntä voidaan tukea ja auttaa. Pitää päästä jyvälle ihmisen arjesta ja elämismaailmasta.
Usein kuulee puhuttavan, että päihde- ja mielenterveysongelmista kärsivät ihmiset ovat syrjäytyneitä ja palveluiden väliinputoajia. Pitäisikö meidän kuitenkin alkaa puhua myös syrjäytetyistä ja palveluiden väliin pudotetuista ihmisistä? Palvelujärjestelmän toimimattomuus voi syrjäyttää ja väliinpudottaa vaikeassa elämäntilanteessa olevia ihmisiä. Palvelujärjestelmää ja sen kehittämistä tulisikin pohtia siitä näkökulmasta, että millaisista palveluista ihminen hyötyisi, eikä niinkään siitä näkökulmasta, että millaisia palveluita meillä on hänelle tarjota.
Ennen kaikkea inhimillisesti katsottuna, mutta myös taloudellisesti katsottuna, päihde- ja mielenterveysongelmista kärsiville ihmisille kannattaa kehittää ja tarjota sellaisia tukimuotoja sekä palveluita, jotka vahvistavat heidän arkeaan, elämänlaatuaan, elämänhallintaansa ja toimintakykyään. Juuri tällaista toimintaa esimerkiksi päihteitä käyttäville ihmisille suunnattu vertaistoiminta on – arvokasta ja ihmistä kohtaavaa.
Minä odotan sote-uudistusta malttamattomana. Nyt ollaan jännän äärellä. Toivon, että uuden palvelujärjestelmän rakentamisen keskiössä olisi ennen kaikkea ihminen ja hänen moninaiset tarpeensa. Toivon myös, että ihmisen kokonaisvaltainen kohtaaminen olisi uudistuksen kivijalkana. Kuka kohtaisi minut?

Teksti: kehittämiskoordinaattori Katja Malin-Kaartinen, Tukikohta ry

4 kommenttia:

  1. Tää blogi on todella hyvä. Itse olen narkkarinuoren äiti. Elänyt mukana jo vuosia ja kohdannut asioita, joista aina luulin, että pahempaa ei voi olla. En osaa tänne sen kummempaa ja viisasta kommentoida, mutta luen ( ja itken) sujuvasti.

    VastaaPoista
  2. Hei,

    kiitos kommentistasi. Toivottavasti olet saanut myös itsellesi tukea ja apua vaikeassa elämäntilanteessa. Itsestä huolehtiminen on ensiarvoisen tärkeää. Toivon sinulle ja läheisellesi kovasti voimia ja jaksamista.

    Rauhaisaa joulunaikaa,

    Katja

    VastaaPoista
  3. Eikö palveluohjaus ole juuri tätä varten,jokaisessa kunnassa/kaupungissa on oltava palveluohjaajia...

    VastaaPoista
  4. Hei,

    palveluohjaus on tärkeä työmuoto, mutta kunnat/kaupungit eivät välttämättä automaattisesti järjestä sitä asiakkailleen. Useat järjestöt kuitenkin paikkaavat tätä tilannetta. Toivotaan, että SOTE-palvelumallin tulo muuttaisi asiaa.

    -Hede-

    VastaaPoista

Asialliset kommentit julkaistaan. Tervetuloa keskustelemaan!