16. helmikuuta 2017

”Mitä te sit niinkun teette siellä kadulla?” - kun Osiksen työntekijät jalkautuvat kadulle

Etsivä päihdetyö on nimensä mukaista toimintaa: tarkoituksena on etsiä potentiaalisia asiakkaita eli huumeidenkäyttäjiä heidän omasta ympäristöstään. Joskus matalan kynnyksen palveluihinkin voi jollain olla liian korkea kynnys, joten etsivässä työssä tavoitteena on mataloittaa vieläkin olemassa olevia kynnyksiä. Ihmisiä kohdataan heidän omassa elinympäristössään, voidaan saattaa palveluihin ja hoitaa asioita siellä, missä heidät kohdataan.

Osiksen etsivän työn tiimiin kuuluu ammattilainen ja vertainen. Työ on ammatillista ja haastavaa, eikä sitä voi tehdä yksin. Ammattilainen ja vertainen työparina täydentävät toisiaan loistavasti: ammattilaisella on verkostot palveluihin, ammatillinen tietotaito ja vastuu toiminnasta. Vertaisella taas on kontaktit kohderyhmään eli päihteidenkäyttäjiin, katu-uskottavuus ja tieto, missä ihmiset liikkuvat. Yhdessä tehdään tasavertaista parityötä, kohdataan ihmiset kunnioittavasti ja puretaan kokemukset jälkikäteen. Kummatkin perehtyvät ennen työvuoroa turvallisuusasioihin ja työn tavoitteeseen: Miksi sinne kadulle jalkaudutaan? Mitä toiminnalla yritetään saavuttaa?

Mitä se etsivä työ sitten käytännössä sitten on? No, se voisi näyttää joku tiistaipäivä vaikkapa tältä:

Aamulla saavun työpaikalleni Osiksen toimistolle ja alan valmistella etsivän työn vuoroa, joka kuuluu tämän päivän työtehtäviini. Työparinani toimiva vertainen saapuu paikalle vähän myöhemmin, hänen työvuoronsa on lyhyempi. Tarkistan edellisen viikon etsivän työn kirjaukset: mitä kadulla on tehty, minkälaisista asioista on keskusteltu, mitä erityistä on jäänyt mieleen? Tarkistan etsivän työn repun sisällön, löytyykö sieltä varmasti kaikki tarvittava: bussilippu, eri paikkojen esitteitä, pieniä ensiapuapakkauksia jaettavaksi... Kaikki mukana, hyvältä näyttää.

Vertainen saapuu paikalle ja kahvikupin ääressä käymme läpi edellisen viikon etsivän työnvuoron. Pohdimme tämän päivän reittiä ja käymmekö poikkeamassa jossakin yhteistyökumppanin palveluissa moikkaamassa ja kyselemässä kuulumisia. Vertainen muistaa viime viikolta tilanteen, jossa erän nainen oli pyytänyt meiltä apua hoitoon pääsemisessä. Neuvoimme naiselle minne kannattaa mennä ja nainen lupasi lähteä seuraavana päivänä selvittämään tilannettaan. Pohdimme, että jos kohtaamme tämän naisen tänään uudelleen, kyselemme, mikä tilanne hänellä on menossa prosessissaan.

Pohdimme myös että toiminnasta on ”kadonnut” muutama vakituinen vertainen, joihin ei ole saatu yhteyttä. Tiedämme heidän liikkuvan yleensä alueella, jolle jalkaudumme. Olisi mukava kohdata heidät ja motivoida heitä jälleen mukaan toimintaan. Käymme vielä pelisäännöt lyhyesti läpi: yhdessä mennään ja toimitaan, jos työparista toinen kokee tilanteen uhkaavana, poistumme paikalta, ja ihmisiä lähestytään rauhallisesti ja kunnioittavasti. Sitten olemme valmiita.

Ulkona alkaa juuri parahiksi tupruttaa lunta, se ei silti meidän menoamme hidasta. Ennen lähtöämme vuorotellen käymme vaihtamassa vaatteiden alle pitkät kalsarit ja tarvittaessa kerrastoa lisätään kesken päivänkin. Tätä työtä on muuten huomattavasti kivempi tehdä kesällä ;) Lumisateesta huolimatta reput selkään ja menoksi. Lähdemme kävelemään katuja pitkin, ihmiset säntäilevät kiireisissä aikatauluissaan edes katsomatta meitä. Olemme vielä alueella, jossa kohderyhmäämme ei yleensä liiku, joten hurtti huumori lentelee puolin ja toisin välillämme. Paras innovaatiomme vertaisen kanssa onkin tehdä etsivästä työstä myös kuljetuspalvelu: ostetaan pyörä ja perään peräkärry, niin asiakkaat pääsevät kyydillä haluamaansa paikkaan!

Leikki sikseen, lähestymme porukkaa, jossa selkeästi ollaan enemmän ja vähemmän maistissa. Hidastamme kävelyämme ja arvioimme tilanteen: Iso porukka, 8-10 ihmistä, naisia ja miehiä, muutama tuttu ja loput tuntemattomia. Porukka on kovaääninen mutta hyväntuulinen, kaikilla kaljatölkit kädessä. Menemme paikalle, moikkaamme ja vertainen aloittaa jutustelun niiden muutaman porukan tutun kanssa. Minua katsellaan hetken arvioiden, mutta kun vertainen esittelee minut työparinaan, olen selvästi tervetullut porukkaan. 

Keskustelu jatkuu ja aasinsillan kautta pääsen kertomaan Osiksen toiminnasta. Lisäksi annan ihmisille pieniä ensiapuapakkauksia. Kaikki tutkailevat kiinnostuneena ensiapuapakkauksia ja niiden sisältöä. Kerron, että sieltä löytyy myös hengityssuoja, jos joutuu joskus elvytystilanteeseen eikä halua laittaa suuta elvytettävän suuta vasten. Keskustelu siirtyy sitä kautta tilanteisiin, jossa tällaista maskia olisi tarvittu ja miten hirveää on joutua elvyttämään. Onneksi aika moni kertoo käyneensä ensiapu-koulutuksen ja osaavansa ensiavun alkeet.

Samassa paikalle saapuu nainen, jonka kohtasimme myös edellisellä viikolla ja joka oli puhunut meille hoitoon hakeutumisesta. Hän tulee heti juttelemaan ja kertomaan, että teki kuten neuvoimme ja jonottaa nyt paikkaa katkaisuhoitoon. Nainen kertoo, että on lopen kyllästynyt huumeiden käyttämiseen ja katuelämään, mutta ei oikein tiedä, mitä muutakaan elämällä olisi hänelle tarjottavana. Kerron Osiksen toiminnasta naiselle ja hän vaikuttaa kiinnostuneelta. Annan esitteitä ja nainen pohtii, että jos katkaisuhoitopaikkaa joutuu jonottamaan vielä kauan, voisi naistenryhmässä käymisestä olla hänelle hyötyä. Toivotan hänet tervetulleeksi ja eroamme hyvissä tunnelmissa. Meistä on ollut tälle naiselle edes pieni apu!

Jatkamme seuraavaan kohteeseen, jossa muutama nuori nainen seisoskelee kadun kulmassa. Habituksesta päättelemme, että naiset voisivat olla kohderyhmäämme, vaikka emme heitä tunnekaan. Menemme paikalle ja esittelemme itsemme, naiset ovat vaisuja, mutta kiinnostuneita. Toinen heistä kysyy, jaammeko kadulla puhtaita neuloja ja ruiskuja. Kerromme, että meillä ei ole niitä jaossa, mutta tiedämme, mistä niitä voisi saada ja paikka on ihan lähellä. Naiset kertovat, että palvelut vaihtuvat koko ajan, eivätkä he edes tiedä mistä nykyään saa puhtaita pistosvälineitä eli värkkejä. He kertovat saaneensa niitä nyt muutamat viimeiset kuukaudet kavereiltaan, mutta kukaan ei oikein osaa kertoa, missä niitä tänä päivänä voi vaihtaa.

Kerromme naisille lähellä sijaitsevasta neulojen ja ruiskujen vaihtopisteestä ja tarjoudumme saattamaan heidät sinne. Naiset epäröivät hetken, mutta vertainen saa heidät puhuttua yli kertomalla, miten tärkeää on käyttää puhtaita välineitä joka kerta pistäessään. Saatamme naiset uuteen terveysneuvontapisteeseen. Kun he kuulevat, että paikalla on mahdollista tavata samana päivänä myös lääkäriä, päättävät he jäädä odottamaan lääkärin aikaa.

Naiset kiittelevät meitä ja kertovat, että ilman apuamme ei heidän olisi tullut lähdettyä koko paikkaan. Nyt he saavat samalla hoidettua lääkäriasiansa. Naiset lupaavat tuoda terveysneuvontapisteeseen myös kaverinsa, jotka eivät myöskään tiedä, missä paikka sijaitsee. Myös terveysneuvontapisteen työntekijät kiittelevät tiimiämme, kun olemme vieneet tietoa eteenpäin.

Seuraavaksi onkin kahvitauko ja vihdoin lumisadekin loppuu. Kohtaamiset ovat olleet mukavia ja on ollut hyvä mieli, kun on pystynyt auttamaan ihmisiä. Pohdiskelemme kahvilassa kahvikupposen verran päivän tapahtumia ja omaa toimintaamme. Sitten onkin aika jatkaa matkaa. Kadulla vastaamme tulee tuttu pariskunta. He ovat aika päissään ja nuhjuuntuneen näköisiä. Moikkaamme heitä ja jäämme juttelemaan. Pariskunta kertoo, että he ovat ilman asuntoa ja ovat olleet nyt jo kaksi päivää ilman ruokaa ja vatsaa kurnii eikä kummallakaan ole pennin pyörylää. Osaamme vinkata heille parin korttelin päässä sijaitsevan päiväkeskuksen, jossa on tänään tarjolla lämmin ruoka. Pariskunta ilahtuu tiedosta valtavasti ja he lähtevät heti kohti ruokapatoja.

Vuoromme alkaa olla lopuillaan, mutta päätämme vielä tehdä yhden kierroksen. Sattumalta löydämme porttikongista neljän hengen porukan juttelemassa. Kaikki porukasta ovat vertaiselle entuudestaan tuttuja, joten meidät toivotetaan porukkaan avosylin tervetulleeksi. Porukka valittaa kylmyyttä. Lumisateen loputtua pakkanen on alkanut kiristyä. Kukaan ei ole järin päihtynyt, joten annamme heille vinkin mennä lämmittelemään Osiksen Tsemppis-kahvilaan, joka on auki samaan aikaan, kun meillä on etsivän työn vuoro. Tsemppis-kahvilaan saa tulla kahville, lukemaan päivän lehdet, hoitamaan virastoasioita tai juttelemaan työntekijän kanssa. Paikalle ei tarvitse tulla vesiselvänä, mutta asiallisessa kunnossa ja muita häiritsemättä pitää olla.

Porukka kuuntelee mielenkiinnolla kertomastamme Tsemppis-kahvilasta, mutta toteavat, että ehkä joku toinen kerta sitten. Samaan aikaan paikalle saapuu kaksi ”kadoksissa” ollutta vertaistamme, joista vuoron alussa olimme puhuneetkin. Jälleennäkeminen on ilahduttava ja vertaiset kertovat, että ovat käyttäneet päihteitä viime aikoina niin paljon, että eivät ole kehdanneet tulla mukaan Osiksen toimintaan uudestaan. Kerron heille huolen ja häpeän olevan täysin turhaa, koska Osiksessa emme edellytä päihteettömyyttä. Ja apua pitää pyytää silloin, kun sitä tarvitsee.

Pohdimme yhdessä, että päihteiden käyttäjillä on yleensä niin suuri häpeä päihteidenkäytöstään, että se tekee avun hakemisen lähes mahdottomaksi. On vain helpompi kadota, yrittää selvitä itse ja tulla paikalle, kun voi paremmin. Työntekijänä ihmettelen tätä logiikkaa, sillä oman työni tarkoitus on nimenomaan auttaa ihmisiä, kun heillä on hankalaa. Keskustellessamme aiheesta mainitsen jälleen Tsemppis-kahvilan. Vanhat vertaisemme yllättäen innostuvat ajatuksesta ja päättävät lähteä moikkaamaan muita työntekijöitä ja vertaisia kahvilaan. Samalla myös muu porukka kiinnostuu lämpimästä paikasta ja kahvista. Koko poppoo lähtee kohti kahvilaa, kun me työparini kanssa alamme lopetella vuoroamme.

Menemme vertaisen kanssa yhdessä syömään ja purkamaan päivän tapahtumia. Kummallakin on varsin hyvä ja onnistunut olo päivän kohtaamisista. Etsivässä työssä onnistumiset ovat pienen pieniä, mutta voivat saada lumipalloefektin liikkeelle. Kun purun jälkeen tiemme vertaisen kanssa erkanevat, lähden reppu selässäni jälleen kohti Osiksen toimistoa. Katselen alkukevään aikaisin laskevaa aurinkoa, joka maalaa taivaan punaisen sävyillään. Samalla pohdin, kuinka hienoa on saada tehdä työtä, jossa voimme lievittää kärsimystä ja muuttaa jonkun elämää edes rahtusen paremmaksi.

Haittoja vähentävässä päihdetyössä ajatellaan, että pienetkin askeleet voivat olla tärkeitä ja että onnistumista ei mitata sillä, että heti pitää ihmisen elämän mullistua. Joskus tarvitaan monta pientä askelta tai tuuppausta oikeaan suuntaan, mutta yksikään niistä ei ole turha. Ihmiselle, joka on tottunut siihen, ettei häntä missään kukaan arvosta ja etteivät hänen tarpeensa ole tärkeitä, voi olla uskomattoman tärkeää, että joku vaikka vain kohtaa hänet ihmisenä. Se voi kantaa häntä taas hetken eteenpäin. Pienillä asioilla on merkitystä, sen näemme työssämme kadulla päivittäin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Asialliset kommentit julkaistaan. Tervetuloa keskustelemaan!