21. syyskuuta 2017

SaTu – ei mitään tarinaa vaan todellista elämää ja kohtaamisia sairaalaympäristössä



Tukikohta ry:n Satu-projekti tarjoaa tukea ja palveluohjausta päihteitä käyttäville ja psyykkisesti oireileville. Työtä tehdään menemällä sairaaloihin, joissa aktiivisesti etsitään ja löydetään asiakkaita. Satu-projektissa potilaalle (eli asiakkaalle) tarjotaan rinnalla kulkemista kaikissa arjen haasteissa. Kohtaaminen päivystyssairaalassa on vain ensitapaaminen. Usein tavoitteena on, että asiakassuhde jatkuisi potilaan kotiuduttua.

Sairaalan ja Satu-projektin välisen yhteistyön tarkoituksena on, että hoitojaksojen välille ei tulisi tyhjiötä. Tavoitteena on päihteidenkäytön haittojen vähentäminen ja elämänlaadun parantaminen, vaikka potilaan alkoholin- tai huumeidenkäyttö jatkuisikin. Satu-projekti pyrkiikin edistämään haittojen vähentämisen periaatetta ja haittoja vähentävän työn arvostusta aktiivisesti. Projektissa katsotaan, että päihdeongelmaan voi - ainakin lyhyellä aikavälillä - olla maltillisempia ja realistisempia tavoitteita kuin vain täysraittius.

Satu-projektin tavoitteena on myös edistää sairaalamaailmassa myönteistä asennetta ja kunnioitusta päihteitä käyttäviä kohtaan. Tarkoituksena on lisäksi, että sairaalahenkilökunta hyötyisi projektista ja kokisi yhteistyön kolmannen sektorin kanssa voimavarana omassa työssään.

Sairaala on ympäristönä poikkeuksellinen ensitapaamiseen ja siellä palveluohjausta tehtäessä on syytä muistaa, että asiakkaalla on somaattinen sairaanhoito kesken. Joskus potilas on niin väsynyt tai sairas, että ei kannata käydä pitkää keskustelua. Silloin esittäytyminen ja muutaman minuutin kohtaaminen voi riittää. Näin on toki myös silloin, kun hän ei yksinkertaisesti ole juttutuulella tai ei halua ottaa tukea vastaan. Asiakkaan päätöstä tuleekin aina kunnioittaa.

Haartmanin sairaala, arkiaamu. Suuntaan suoraan päivystykseen. Tutut hoitajat tervehtivät ja pahoittelevat, ettei nyt ”ole tarjolla mitään”. Tällä he tarkoittavat, ettei yksikään potilaista ole vielä keskustelukunnossa, sillä harvassa ovat ne aamut, jolloin päivystyksen puolella ei olisi yhtään päihteitä käyttävää potilasta. Varmistan vielä, että hoitajat tietävät, missä projektin käyntikortteja säilytetään. Kortin voi antaa potilaalle mukaan hänen poistuessaan, jos Satun työntekijä ei ole paikalla. Toivotan hyvät työpäivän jatkot ja jatkan osastoille.

Ensimmäisellä osastolla ei näy hoitohenkilökuntaa, aamuraportti on vielä menossa. Päiväsalin puolella istuu sattumalta sairaalavaatteissa lehteä lukemassa vanha tuttu asiakas. Istun tervehtimään ja hän kertoo kuulumisiaan. Tupakat ovat loppu, tässä asiassa en valitettavasti voi auttaa. Jätän kuitenkin kortin ja kehotan soittelemaan, jos sairaalahoidon aikana ilmenee muita tuen tarpeita. Asiakas kiittää ja koskettaa käsivartta: oli mukavaa, kun pysähdyit juttelemaan.

Seuraavalla osastolla tapaan miespotilaan, jolle juomisputki on aiheuttanut yleistilan romahtamisen. Tämä on yleistä sairaalassa kohtaamillamme ihmisillä. Muita sairaalahoitoon johtaneita syitä ovat esimerkiksi sekavuus, kouristukset, ruusu ja muut infektiot sekä intoksikaatiot eli yliannostukset. Mies on tehnyt hyvän suunnitelman päihdesairaanhoitajan kanssa päihdehoitoon hakeutumisesta, eikä varsinaista palveluohjauksen tarvetta nouse esiin. Punnitsemme keskustelussa kuitenkin alkoholin käytön jatkamisen ja toisaalta täysraittiuden hyviä ja huonoja puolia. Tällaiset motivoivat tukikeskustelut ovat Satu-projektille päivittäisiä tehtäviä.

Lähtiessäni huoneesta hoitaja tulee ihmettelemään, miten avoimesti hän kuuli miehen puhuvan minulle huoneessa käydessään. Toteamme yhdessä tämän olevan yleistä: projektin työntekijät eivät ole sairaalan henkilökuntaa, joten potilaat voivat kokea meille puhumisen ja avun pyytämisen helpommaksi. Projektin työntekijöillä on myös aikaa sellaiseen kiireettömään kohtaamiseen, joka ei ole sairaalan hoitohenkilökunnalle yleensä hoitotyön ohella mahdollista.

Kierrettyäni osastot Haartmanin sairaalassa jatkan matkaa kohti Malmin sairaalaa. Ajan kaupunkipyörällä Pasilaan ja siitä junalle. Päivän aikana paukkuvat askelmittarin lukemat - tässä työssä eivät toimistotyöntekijän jumit juuri vaivaa! Kävellessäni asemalta sairaalalle soitan asiakkaalle, josta en ole hetkeen kuullut mitään. Asiakas vastaa ja kertoo hyviä uutisia: hän on saanut vihdoin asunnon eräästä asumisyksiköstä! Sovimme, että tulen loppuviikosta tapaamaan häntä. Hän lupaa keittää kahvit uudessa asunnossaan.

Sairaalakäyntien lisäksi projektin työparin päivä koostuu asiakastyöstä sairaalan ulkopuolella, verkostotyöstä ja muista työtehtävistä oman työtiimin sisällä sekä projektin hallinnollisista töistä ja hoitohenkilökunnan info- ja koulutustilaisuuksista.

Malmin sairaalan aulassa tulee vastaan sairaalan päihdesairaanhoitaja takin liepeet hulmuten. Hän tervehtii ja kyselee pikaiset kuulumiset ja kertoo antaneensa päivystyksen potilaalle aamulla Satu-projektin kortin. Toivotaan, että hän ottaisi yhteyttä!

Satu-projekti voi parhaimmillaan tarjota jatkumoa sairaalan päihdesairaanhoitajan kanssa suunniteltuun päihdehoitoon. Esimerkiksi somaattisen hoitojakson ja sitä seuraavan päihdekuntoutuksen välivaiheessa asiakas saa palveluohjaajasta eräänlaisen tukihenkilön, joka on joustavasti tavoitettavissa niin puhelimitse kuin kasvotustenkin.  Projekti voi siten toimia sairaalassa tehtävän päihdetyön tukena.

Ensimmäisellä osastolla ei näy tuttuja kasvoja, kesäsijaiset ovat aloittaneet. Kerron projektin toiminnasta tarkemmin kahdelle hoitajalle haittoja vähentävää näkökulmaa painottaen. He ovat kiinnostuneita työstämme ja toteavat sen olevan tärkeää. Huomaan myös, että osastolla on aloittanut sosiaalityöntekijän lomasijainen. Käyn koputtamassa toimiston oveen ja esittäydyn. Toimintamme onkin hänelle tuttua, mutta kerron tarkemmin jalkautuvan työn mahdollisuuksista tukea asiakkaita esim. virastoasioinnissa sairaalahoidon jälkeen. Jätän pienen nipun korttejamme ja esitteen, sosiaalityöntekijä lupaa soitella, jos tarvetta yhteistyöhön ilmenee.

Projektia on syytä markkinoida aktiivisesti osastoilla ja kaikissa muissakin työyhteyksissä. Henkilökuntaa on paljon ja työntekijät vaihtuvat, siksi on hyvä toistaa samojakin asioita tarvittaessa päivittäin. Näkyvyyden arvo on siinä, että työntekijöiden kasvot ja itse projekti tulevat tutuksi, ja siten jäisi mahdollisimman hyvin hoitajien mieleen. Siksi projektin työntekijät liikkuvatkin mielellään mahdollisuuksien mukaan työparina.

Seuraavalla osastolla tapaan huonokuntoisen miehen, jolla on ollut viime aikoina useampi yliannostus. Hän kertoo kaoottisesta elämäntilanteestaan, pitkäaikaisesta asunnottomuudestaan ja nuoresta asti jatkuneesta massiivisesta päihteidenkäytöstään. Mies puhuu pitkään ja vuolaasti. Koskahan viimeksi on jollakin ollut aikaa pysähtyä ja kuunnella, mitä hänellä on sanottavana? Käymme pitkän keskustelun suonensisäisen käytön riskeistä ja hän punnitsee erilaisia vaihtoehtoisia käyttötapoja.

Kun olen jo ovella, hänen sanansa pysäyttävät: ”Kiitos, kun tulit juttelemaan. Jos olisi sairaalasta lähtiessä vielä tuntunut, ettei kukaan välitä, olisin varmaan vetänyt taas överit.” Saan hyvän muistutuksen kohtaamisen tärkeydestä.

Työmme onnistumista ei voi loppujen lopuksi mitata sillä, kuinka monta asiakasta saamme kiinnitettyä palvelujärjestelmään. Jokaiselle ihmiselle on tärkeää tulla kohdatuksi ja kuulluksi. Satu-projektin asiakaspalautteissa myös kertaluonteiset kohtaamiset sairaalassa on koettu merkityksellisiksi. Arvostavasta kohtaamisesta voi jäädä mieleen itämään siemen, joka kantaa hedelmää ehkä vasta vuosien päästä.

Henkilökunta vetäytyy raportille aamuvuoron vaihtuessa iltavuoroon. Projektin työntekijän on aika poistua takavasemmalle ja antaa hoitohenkilökunnalle työrauha.

Tasapainoilu ja diplomatia kuuluvat palveluohjaajan päivittäiseen työhön sairaalaympäristössä. Satu-projektin työntekijä on sairaalan käytävillä samaan aikaan työntekijä, yhteistyökumppani ja toisaalta ulkopuolinen. On muistettava, että sairaalassa vallitsee ennen kaikkea hoitonäkökulma, akuutti somaattinen sairaanhoito on siellä perustehtävä. Tähän ympäristöön Tukikohta ry on tuonut oman leimansa Satu-projektin kautta. Satu-projetki jatkaa omistautunutta työtänsä tarjotakseen niin potilaille kuin sairaalahenkilökunnallekin voimavaroja ja uusia näkökulmia päihdetyöhön.

teksti: palveluohjaaja Pauliina Rantala ja projektivastaava Miia Piho, Satu-projekti / Tukikohta ry

Tapaamispaikkojen ja keskustelujen yksityiskohtia on muutettu niin, ettei niistä voi päätellä ihmisten henkilöllisyyttä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Asialliset kommentit julkaistaan. Tervetuloa keskustelemaan!