1. helmikuuta 2018

Raitistu ja koita pärjäillä!

Kun ihminen jättää päihteet taakseen, alkaa hänellä täysin uudenlainen elämä. Se maailma, missä oma asema on ollut vankka ja on tiennyt olevansa kuin kala vedessä, on takana päin. Edessä on maailma, jossa vallitsevat täysin vieraat sosiaaliset normit, säännöt ja rutiinit. Ja kaikki uusi täytyy kohdata ilman päihteitä.

Annalla on lähemmäs kymmenen vuoden historia kovien huumeiden parissa. Pitkällä ja sisukkaalla työllä hän on selvinnyt ja muuttanut elämäänsä. Tänä päivänä Anna elää samanlaista elämää kuin kuka tahansa meistä, yhdellä erotuksella: Annalta puuttuu kymmenen vuotta elämästään aikaa, jolloin moni meistä opiskeli, teki uraa, kasvoi ihmisinä tai kasvatti perhettä. Hän harjoittelee pikavauhdilla kaikkea tätä, jotta saisi muut ikätoverinsa tiedoissa ja taidoissa kiinni.

Kuntoutuksen jälkeinen aika on päihdekuntoutujalle herkkää aikaa: täytyy opetella kohtaamaan maailma ja omat tunteet selvinpäin. Voi esiintyä voimakkaita päihdehimoja ja uusien tapojen opettelu vie aikaa. Ystäväpiirikin on pitänyt muodostaa täysin uusiksi. Siksi on tärkeää, että ihminen saa rauhassa keskittyä kuntoutumaan ilman riskitekijöitä. Mitä varmemmalla pohjalla kuntoutuminen on, ennen kuin hyppää yhteiskunnan oravanpyörään, sitä todennäköisemmin raittius kestää. Tämän vuoksi työelämään paluun tulee tapahtua pienin askelin, eikä kannata heti hypätä tekemään täyttä työviikkoa.

Anna päätti kuntoutuksen jälkeen, että hän haluaa pienin askelin pyrkiä liittymään takaisin yhteiskunnan jäseneksi. Pienin askelin siksi, että raittius ja kuntoutuminen olivat vielä hauraalla pohjalla. Tällöin vastoinkäymiset voivat tuntua ylitsepääsemättömiltä ja niistä voi seurata retkahdus takaisin päihteiden käyttämiseen, kun kuntoutuja ei ole vielä oppinut muita keinoja käsitellä tunteita. 

Annan haave oli päästä kouluun opiskelemaan itseään kiinnostavaa ammattia. Koulujen haut olisivat kuitenkin vasta reilun puolen vuoden päässä, joten Anna päätti siirtyä siksi aikaa TE-toimiston tarjoamaan työkokeiluun muutamaksi päiväksi viikossa. Työkokeilun piti olla vaihe, joka auttaisi Annan paluuta yhteiskuntaan ja kannustaisi häntä. Annan työtehtävät oli etukäteen tarkasti mietitty niin, että ne olisivat sopivan motivoivia hänelle ja että hän saisi koko ajan ohjausta sekä tukea työyhteisöstä. Taloudellinen puoli järjestettiin niin, että Anna sai Kelan maksamaa työmarkkinatukea työkokeilun ajalta.

Jotta kuntoutuja voi keskittyä työelämän sääntöjen ja työtehtävien opetteluun ja uuden arjen rakentamiseen rauhassa, taloudellinen vakaus ja ennakoitavuus on erittäin tärkeää. Tämä onkin pyritty rakentamaan niin, että työmarkkinatuki on aina samansuuruinen ja se maksetaan säännöllisin väliajoin. Annan tapauksessa tässä meni kuitenkin kaikki pieleen. Jonain kuukausina tukea ei tullut lainkaan, usein sitä tuli liian vähän tai liian paljon. Jos tuli liian paljon, se perittiin pois kaikissa seuraavissa tuissa.

Annan oltua muutamia kuukausia työkokeilussa, vuokranantaja ilmoitti, että hänellä on kertynyt muutaman sadan euron vuokravelka. Kun Anna selvitteli asiaa työntekijän kanssa Kelasta, kävi ilmi, että Kela on tehnyt maksuissa virheen, jonka vuoksi vuokravelkaa kerkesi syntymään. Kela ei kuitenkaan tullut Annaa yhtään vastaan, vaan päinvastoin kertoi perivänsä takaisin lisää tukia, joita Annalle muutama kuukausi sitten oli myönnetty liikaa. Samalla vuokranantaja ilmoitti Annalle, että mikäli vuokravelkaa ei ole maksettu neljän kuukauden sisällä, Annan määräaikainen vuokrasopimus irtisanotaan.

Tilanteesta kauhuissaan oleva Anna selvitteli usean työntekijän kanssa tilannetta ja haki taloudellista apua myös kunnan sosiaalitoimesta. Sosiaalitoimessa todettiin itkuiselle ja epätoivoiselle Annalle, että he eivät auta vuokravelan maksamisessa, joskus asiat on vain opittava kantapään kautta. Voiko lannistavammin enää sanoa ihmiselle, joka on elänyt asunnottomana pahassa päihdekoukussa ja juuri saanut elämässään palaset kohdilleen? Ja jota nyt uhkaa itsestä riippumattomista syistä häätö?

Useiden työntekijöiden voimin ja usean viikon taisteluiden jälkeen vuokravelka-asia saatiin ratkaistua Annan eduksi ja sosiaalitoimi maksoi puolet vuokravelasta pois. Tämä ei kuitenkaan muuttanut tilannetta yhtään selkeämmäksi. Annan puolen vuoden työkokeilun aikana ei yksikään Annan Kela-päätös ollut tehty oikein, vaan joka ikinen lähetettiin uudestaan tarkastettaviksi ja korjattaviksi.

Äärimmäisen hankala tilanne oli Annalle, joka ei ymmärtänyt, miksei tukien myöntämisessä ole yhtenäistä logiikkaa ja mistä hän saa seuraavassa kuussa rahat vuokransa maksamiseen ja elämiseen.  Hän ei uskaltanut käyttää tilille tulleita tukia enää ollenkaan uusien rästien pelossa. Tämä söi motivaatiota myös työkokeiluun ja uskoa tulevaisuudessa pärjäämiseen.

Uskallan väittää, että yhteiskunnalle helpompi ja halvempi ratkaisu olisi antaa päihdekuntoutujalle rauha kuntoutua ja palata työelämään. Osa tätä rauhaa on myös ennakoitava taloudellinen tuki. Tuet ovat pieniä, mutta niillä pärjää, jos elää säästeliäästi. Ennakoitavuus ja logiikka niiden maksamisessa on kuitenkin ensiarvoisen tärkeää, jos aikoo suunnitella elämää eteenpäin.

Näiden tilanteiden vuoksi Annalla oli useita epätoivon hetkiä, jolloin hän totesi täysin lannistuneena itkien ”Olisi kaikille parasta ja helpointa, jos palaisin vaan kadulle vetämään. Se olisi ainakin tuttua. Turha tässä on edes yrittää, kun ne joiden pitäisi tukea, työntävät vain alaspäin ja yrittävät lannistaa kaikin tavoin.” Päihdekuntoutujan paluu työelämään onkin verrattavissa siihen, että hyppäisi vapaapudotuksella tuntemattomaan. Kuka ottaisi hänet kiinni?


*Annan nimi muutettu yksityisyyden suojelemiseksi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Asialliset kommentit julkaistaan. Tervetuloa keskustelemaan!